Ruokasali

Väkevä yö väistää päivää. Nuori rouva havahtuu, pyyhkäisee nenänsä kämmensyrjään ja jää makaamaan hiljaa, kiertää katseellaan huoneen. Levollisesti hän pyörähtää kyljelleen, antaa viileän aamuilman täyttää keuhkonsa ja sivelee ruokasalin lattian tummaa puuta. 

Keho on kylmästä kipeä, pesuvesi jäähileistä. Pukeutuvan naisen kädet pysähtyvät vatsalle, mekon jo pinkeälle kankaalle. "Lapseni, etpä tiedä, mihin synnyt." Napakka polkaisu vatsanahkaa sivelevään kämmeneen saa tulevan äidin nielaisemaan. Itku nousee hyökynä: "Voi vallankumous minkä teit! Revit kauas, sinkosit rakkaat kenet minnekin - tapoit, ryöstit ja raastoit." 

Uunin kivinen kylki hohkaa vielä kalsaa - suuri tarvitsee paljon lämmetäkseen.