Maj ja paita

Asuipa kerran keskikokoisessa kaupungissa Paula, joka piti hyvin, hyvin paljon nukkejen tekemisestä. Tekstiilitöitä hän kuitenkin inhosi liki enemmän kuin tiskaamista. Eräänä päivänä hänen tuli surku alastomia nukkejaan ja hän päätti ommella edes yhdelle neitoselle asun. Puettavan, tottahan toki. Kunnianhimoistahan moinen oli, mutta täytyyhän elämässä haastetta olla, tuumi Paula, penkoi kangaskätköjään ja päätti lopulta saksia vaatekaappinsa sisältöä nukkekaartinsa hyväksi. 

 

Pikkuruisten olkakaarrokkeiden istuttaminen meinasi jo ärsyttää ompelijaa, mutta lopulta tyköistuva trikoopaita oli valmis. Sovittaessaan tuotosta Maj-nuken päälle ohut, monta päivää muotoiltu ranne napsahti risahtaen poikki. Turhautuneena Paula tarttui saksiinsa, leikkasi puseron selästä halki, kursi paidan suoraan nuken päälle ja tuhrasi monta monituista hetkeä yrittäessään kiinnittää pikkurillinkynttä paljon pienempää kättä takaisin kiinni käsivarteen. - Viimeisen kerran minä tähän ryhdyn, puhkui Paula ja hautasi neulan ja lankarullansa syvälle kaappien uumeniin. Siitä asti ovat Paulan nuket kulkeneet ilkialastomina hamaan paruusiaan saakka. Sen pituinen se.

***
Once upon a time there was a lady called Paula. Doll-making was the thing that Paula enjoyed, but sewing wasn't her cup of tea.  After all, the very tiny shirt was ready. Unfortunately, when Paula was putting the shirt on a doll-lady, the hand of the lady broke. It took many, many moments to try to put the hand back to its place. - This is the last time that I'm trying to sew some clothes for my dolls, said Paula. That's why all the Paula's dolls are naked. This is the very last sentence of many fairy tales and other stories.