torstai 20. joulukuuta 2012

19. joulukuuta

Joulukuun yhdeksästoista. Ruisleipä paistuu puu-uunissa, koirat tuhisevat ympärillä, tuoksuu mummulalta. Synttärikakun suklainen pohja jäähtyy takaovella ja täyte odottaa keittämistä.

 Kalenteripaketteja on saanut avata jo yhdeksänä aamuna, vielä kolme jännittävää aamua edessä...


Ensimmäisenä sain Tiinalta punaisella nahalla päällystetyn jakkaran, joulupukkipatsaan ja maton. Tuula oli varannut rouvalle juhlakäsilaukun ja mustan puuhkan. Kolmanteen (kuudennen päivän) luukkuun Pirkko oli paketoinut pienenpienistä kaakeleista tehdyn pannunalusen. Kristiina lähetti terveisiä lelupajalta; puinen ukko, pienet talot ja suloiset laiva ja kaksi reipasta autoa suorastaan vaativat värikästä lastenhuonetta ympärilleen!

10. päivä luukusta paljastui Tiinalta leveää nauhaa vaikkapa kirjailuun, Tiinan itsensä valmistama posliinilautanen kukkalasituksineen ja pieni vaaleanpunainen possu. Tuulan paketista kuoritui ruusukoristeinen lamppu, ja seuraavasta luukusta Pirkolta hedelmäpiirakka, josta on asiaankuuluvasti jo leikattu palanen. Kuudennestatoista luukusta löytyi Kristiinalta maisemataulu, ja eiliselle Tiina oli paketoinut lokerikon kaikelle pienelle, pukkikuvia, peltisen joulurasian ja käsipeilin.

Kiitos mukavista lahjoista!

Itse olin tehnyt joulukiireisiin saappaat Loten ohjeella ja pienet metallinaulakot:

Seuraavaan, kahdeksannen päivän luukkuun olin varannut pientä evästä: paistin, sipulin, tomaatti- ja sipuliviipaleita, pari porkkanaa sekä Marttaneuvoja-kirjasen.


Kerhokerran emännänlahjatkin on nyt kuvattu... Tuulalta sain itämaisen maton ja tyyliin sopivat kynttilänjalat, Pirkko saapui kukkapuskan ja kahvipaketin kanssa ja Kirsi toi suloisen nelijalkaisen sekä 1:1-koossa jouluista makeaa. Kristiina oli huovuttanut pehmoisia pienoisia, enkelin, pukin kuusenoksalla, nallen sekä Angry Birds -hahmon. Tiina oli kasannut huiman pussukan tarvikkeita, pienet leivokset, oikean mökinmuotoisen kynttilän, ja itse tekemäänsä keramiikkaa kolmen erilaisen kipon verran. Kiitos hauskasta seurasta ja näistä(kin) ihanuuksista!


2 kommenttia:

  1. Ihanaa on ollut paketteja availla täälläkin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tuula tosi mukavasta joulunalusajasta! Iloa alkavalle vuodelle!

    VastaaPoista