"Herra mieheni, olemme jo liki perillä. Huomaatteko? Koivukujalla, jota äitinne aina lapsuudestaan muisteli!"
Kuumeenkiiltävät silmät eivät jaksa tarkentua rakennukseen, edessä lepäävään jylhään kivikartanoon, jota kiertävät vanhat ruusut. Nuori mies yrittää ymmärtää:
"Minun äitini kartano. Minun äitini kartano, josta suku pakeni kauan sitten, silloin, kun äitini vielä kiersi ruusupuita leikkien ja laulaen. Noiden ruusupuiden."
Se alkaa olla valmis. Minun nukkekotini. Paljon vielä puuttuu, keittiö ja katto, mutta pikkuhiljaa. Tervetuloa blogiini seuraamaan nukkekotini kasvua!
Paulakum
Heippa ja Onnea uudelle blogille! Mukavalta näyttää, ja kartanosi on ihanan iso :D
VastaaPoistaLöysin tänne vihjeesi saattelemana :)
Mukavaa syksyn loppua ja joulun odotusta!
Pia
Kiitos Pia kommentista! Hitaasti tämä lähtee, mutta jospa kuitenkin:)
PoistaKuulasta syksyä ja alkavaa talvea!
No niin, mäkin lähdin vaan kokeilemaan, joko löytyisi, ja löytyihän se :) Onnea matkaan, kyllä se tästä lähtee. (Omaa blogiani vielä kypsyttelen, ehkä joskus.) Tätä tarinaa kyllä seuraan...
VastaaPoistaMirja, kiitos viestistä:) Tervetuloa seuraamaan tätä hidasta projektia...
PoistaNyt vain odotellaan blogia Mirjan ihanuuksista;)
Ihana kartano ja tarina Paula! Kiehtovaa ja mukaansa tempaavaa!
VastaaPoistaSaila
Kiitos Saila:) Tervetuloa jatkossakin tänne!
Poista